Olin just lähdössä lenkille ja sitomassa lenkkarin nauhoja kun puhelin soi ja BigL ehdotti nopeaa auringonlaskuboulderointia lähialueella. Fuck the lenkkeily... Kävimme siellä viime kesänä tutustumassa ja painimmekin yhden pienen morkulan kimpussa. Näistä pimeistä perämestistä pitäisi huhujen mukaan löytyä ihan huomattavan paljon tiukempiakin vääntöjä.



Kuva osoittaa, että huhut eivät ole täysin tuulesta temmattuja... BigL bongas ton auton kyydistä ja huuto oli jotain, jonka ei uskoisi olevan homo sapiens -lajista lähtöisin oleva ääni.



Ja lajille tyypillinen istumalähtö. Mun mielestä toi on kyllä jotenkin koomista (mut mä en olekaan boulderoija). Jotenkin ei vaan mahdu mun kaaliin, että miks pitää lähteä persiiltään ku seisaaltaan ylettyy paljon mukavammin otteisiin...



Toi oli hämmästyttävä kitkakohta. Tossa ei ole mitään otetta, vaan koipi on tosiaan ihan suoralla kalliolla.



Ei me tuolla kovin helpolla päästy, kuten ehkä ilmeestä saattaa arvata. Tonne pitää päästä uudestaan. Kyl sit ku on 2 pädiä ja kivi on kuivaa ja kitka parempi ja teippiä mukana niin mä kyllä...



Kyllähän mäkin siellä ähräsin. Tosta muuvista mä oon jopa salaa vähän ylpeä...tai en ees salaa...



Varsinkin kun siitä oli vielä suunta ylöspäin.



Tosi boulderoijan tunnistaa siitä, että se pystyy poseeraamaan, vaikka ois vähän tiukempikin vääntö päällä.




Ja kun homma menee tiukemmaksi, rupee paidat väheneen...



Mies ja kivi. Hitsi, siinähän ois hyvä biisin nimi.