Vai onko sittenkään? No kivaa oli kuitenkin eilen päästä taas kipuilemaan Tapanilaan. Aloiteltiin A-hallista tutulta keltaiselta vitoselta. Homma sujui suhteellisen miellyttävästi tauosta huolimatta. Pikkuisen pääkopassa oli havaittavissa tietynlaista onttoutta. Tätä tietysti edesauttaa myös se, että pääkopassani on tyhjää tilaa tarjolla ontoille tuntemuksille... Jatkoa seurasi B-hallista parin projektin merkeissä. Havaintona sekä mysterious M:n, että omasta kiipeämisestäni sama vanha juttu, johon on kiinnitetty aikaisemminkin huomiota: Kun kiipeät sille korkeudelle, josta olisi hyvä klipata ja jos on vähän tiukempi paikka, alkaa tuntua siltä, että ruttu loppuu ranteesta, lähtee pakittelemaan ja yht'äkkiä onkin sitä voimaa sen verran, että jaksaa ihan kivasti kiivetä alas siihen edelliseen jatkoon killumaan. Just näin. Nuija ja tosinuija. Käytännössä olisi siis sitä ruttua sen verran, että ehtisi klippaamaan kaksikin kertaa sen ylemmän jatkon. Huvittavinta (tai surullisinta) tässä on se, että tietää ton homman, mutta ei sitten kuitenkaan siellä seinällä voi toimia sen mukaan. Pultin välit sisällä on kuitenkin niin lyhyet, että ei siinä kuinkaan käy jos vähän nytkähtää alaspäin. Täytyy koittaa vähän keskittyä tähän(kin). M:n kipuilusta mainittava sellainen huomionarvoinen seikka, että ei yhtään klippailusäätämistä! SALAA harjoittelu on siis alkanut kantaa hedelmää. Tsemppiä herralle lauantaihin. On tiukka päivä tulossa...Love and married, love and married. Go together.......... 

Omne tulit punctum qui miscuit utile dulci, lectorem delectando pariterque monendo. - Täydet pisteet saa se, joka yhdistää huvin ja hyödyn viihdyttämällä ja neuvomalla lukijaa samanaikaisesti.