Sunnuntaina hypistelimme taas kiiltäviä varmuusvälineitä Tapanilassa ja saimme jotain siinä ohessa kiivettyäkin. Tuttu sinivalkoinen ja A-hallista se viimeksi kiivetty 5c (joka ei muuten enää tuntunut niin epämiellyttävältä kuin viimeksi. Ihme juttu...). M jopa kiipesi sen ilman taukoja. Tosin, pieni French free muuvi tuli loppumetreillä, mutta ei meillä lasketa. Eipä! Itse ähräsin yhtä uutta reittiä B-hallissa, mutta ei siitä mitään tullut. M sen kyllä kiipesi. Herra alkaa ilmeisesti pikkuhiljaa luottamaan itseensä. Se onkin ainoa, joka ei vielä ole Team Kärpässä sisäistänyt, että herran taidot riittäisi todellisuudessa pari pykälää ylemmäskin.

Johtuneeko henkisestä kasvusta ihmisenä ja kiipeilijänä, vai kenties vain siitä, ettei kehity mihinkään, niin greidi ei tunnu enää niin merkitykselliseltä asialta, kuin joskus aikaisemmin. Tärkeämpää on se, että on semmonen "mukava reitti", kuten meilläpäin sanotaan. Eli joka hetkittäin pelottaa, välillä tuntuu hallittavissa olevalta, sitten taas pelottaa ja loppujen lopuksi yllättää toppiin päästämisellään. Jos päästää. Se greidi voi mulle olla jotain välillä 5a-6b, että nää tunnusmerkit toteutuu, riippuu niin reitistä. Voi myös olla, että joku 5b on "mukava reitti" ja jää toppaamatta, mutta joku 6a taas menee, mutta ei oikein herätä mitään tuntemusia. M taas voi kokea samat reitit ihan päinvastaisina. Tää on mystinen juttu tää ihmismieli.

Geronimo. My personal hero.

(kuva: Frank A. Rinehart, 1898)